Kaamoskuuset

Joka vuosi meirät suomalaiset yllättää vuorenaikojen vaihtelu. Huomaan issekin hämmästeleväni äänhen niin äkkiä koittavaa valon tuovaa kevättä kuin hiljalleeen hiipivää syksyn pimeyttä. Tänä syksynä olen kuitenkin osannut jotenkin varautua hyvisä ajoin jo kaamoksheen, eikä pimeys ole päässy niin kovin tunkeutuhan aivojeni syvimphin pölyishin sopukoihin. Ov varmhan vähä auttanu seki, että harrastukshin olen isseni kammennu melekhev vaikka väkisin. Ois niin kivaa monesti vaan jäärä sinne soffan tyynyjen rakhoin tikkaahan. Mutta palijo kivempaa on ollu se, että oon ajanu pimiäsä autolla kuoroharijotukshin tai perijantai-iltana kello 19:30 alalkavhan astangajooghan. Joka kerta oon saanu lähtiä kotia hyvmy huulilla.

On sitä kuiteski välillä ihan kiva synkistelläki ja mun mielestä kaikilla tulis olla lupaki oikhen siihen! Ko se on meirän suomalaisten rakhain perinne. Ja miten sitä 100-vuotiasta Suomea muutoin kunnioittais ko jatkamalla perintheitä. Suorhan issellemmä niin murijotushetket ko hypomaaniset hihkumisetki. Mutta muistethan kuiteski se sanonta, että jokasella pilivellä on se hopiareunus. Siksi, ettei meirän murijotukset kuiteska ihan överiks menis.

Näisä ihanisa kaamostunnelmisa tikkasin koululaisten pitämhin arpajaishin kaamossukat. Parisa päiväsä äkkiä väsäsin jonku kuvionraaron ja ihan hyväthän niistä tuli. Nuo raasut kuuset ov vähän niinko tuola niin mun syräntä sykähyttäväsä pohojosesa. Terveiset vain sinne vielä pimiämphän Suomhen! Lumen painosta oksat roikkuvina kuuset kans sielä oottavat, että kevät koittais.

Lankana 7-veljestä Polaris ja valakonen.

 

Jotain ohojhen tynkääki: