torstai 31. elokuuta 2017

Kesähulinaa ja syyssateita

Rauhasukat


Kesä on taas takanapäin. Linnunmaidon puikonheiluttaja ei paljon villalankaan koskenut kesällä. Mitä nyt lypsyrobotin alipaineensuljinyksikön korjauspuuhissa kaivoin lankakätköjäni avuksi. Innostuin peltotöiden lomassa niin vanhojen esineiden tuunauksesta kalkkimaaleilla, että villasukat saivat jäädä. Ennen kesäntuloa oli kuitenkin aikaa rustata yhdet tilaussukat. Voisin kertoa erittäin mielenkiintoisen tarinan näihin sukkiin liittyen, mutta sen aika on joskus tulevaisuudessa. Siihen asti kietoudumme kliseisesti salaisuuden verhoon. Sen verran voin tarinalle antaa alkua, että siihen liittyy facebookin vaihtarikirppis, kauraryynipaketti ja paikallisen päivittäistavarakaupan parkkipaikka. Kauraryynipakettiin en toki näitä sukkia vaihtanut, mutta ehkä osa sukkien synnytystuskista luotiin siellä parkkipaikalla.

Kun lukijoiden mielikuvitus tässä vaiheessa laukkaa villinä kuin Hanna Ekosen biisissä "Vieläkö on villihevosia", minun mielikuvitukseni ei siinä sukan suunnitteluvaiheessa edennyt mitenkään hurjasti. Suunnitteluprosessi oli edellisistä töistäni poikkeava siinä, että suunnittelin seuraavan kuvion edellisen kuvion jälkeen neulonnan edetessä. Taktiikkana oli yksinkertaiset mutta vaihtelevat kuviot, jotka on helppo tehdä. Edelleen minua viehättävät erilaiset geometriset kuviot, joten ssaas nähdä alkaako Linnunmaidon rustailijalla puikot heilua näin syksyn korvalla.

Nämä sukat lähtivät lahjaksi äitienpäiväksi. Lankana 7-veljestä.